Ammattilaisille Kotitalouksille
Olet FP-Tuotteiden ammattilaisille suunnatuilla sivuilla. Siirry tästä FP-Kodin sivuille.
?>

Teemme tiloistasi toimivia

Tilan tuoma lisäarvo asiakkaillemme on toimintamme keskiössä

Tilantekijöinä vastuumme erilaisista tilaratkaisuista on suuri. Haluamme, että tuotteemme ylittävät loppukäyttäjän odotukset, mutta tämä ei yksin riitä. Tilan pitää aina vastata myös asiakkaamme liiketoiminnan tarpeisiin. Siksi FP-Tuotteet on yhä enenevässä määrin asiakkaan pitkäaikainen kumppani, joka ymmärtää asiakkaansa yritystoiminnan haasteet. Sieltä löytyy se yhteinen kehittämisen kohde, josta syntyy aitoa arvoa asiakkaillemme. Tehtävämme on auttaa ja tukea asiakastamme hänen liiketoiminnassaan.

 

Monikäyttöisten ja muuntojoustavien tilojen perään on huudeltu jo pitkään. Ja hyvä niin, tilat pitää aina suunnitella joustaviksi ja ajassa eläviksi. Suurin haaste tällaisten tilojen luomisessa on edelleen se, että tilan tekoon valitaan vääriä tai liian kiinteitä ratkaisuja. Syntyy tiloja, joiden muuttaminen toiseen käyttötarkoitukseen on kallista ja työlästä.

Asiantuntemuksemme tilan teossa on vertaansa vailla ja tätä osaamista haluamme tarjota asiakkaidemme käyttöön. Löydämme täysin uusia tilan luonnin mahdollisuuksia. Asiakas voisikin useammin haastaa meitä tehokkaimman lopputuloksen löytämiseksi. Uskon, että pystymme yllättämään asiakkaamme tässä positiivisesti. Asenteemme on sellainen, ettemme ole tyytyväisiä ennen kuin paras mahdollinen ratkaisu on löytynyt. Ja paras voi tarkoittaa neliöitä, euroja, toimivuutta tai vaikka kaikkia näitä. Neliöt ovat kuitenkin aina loppupeleissä myös euroja, siksi tilanjakoratkaisuihin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota jo suunnitteluvaiheessa. Hyvä tilanjakotuote maksaa itsensä takaisin nopeasti.

 

” Asiakas voisikin useammin haastaa meitä tehokkaimman lopputuloksen löytämiseksi.”

 

Oikea tuote oikeaan paikkaan

Oikean tilanjakotuotteen valinta vaatii erittäin hyvää tuotteiden tuntemusta. Teemme paljon yhteistyötä eri alojen suunnittelijoiden kanssa. Autamme heitä löytämään oikean tilanjakoratkaisun oikeaan paikkaan. Myynnin tuessa meillä on useampi henkilö töissä neuvomassa suunnittelijoita ja antamassa vastauksia kysymyksiin.

Parhaiten pystymme vastaamaan asiakastarpeisiin siinä vaiheessa, kun asiakas vasta ideoi ja miettii tulevaa rakennusta tai tilaa. Jos tila on kuitenkin jo suunniteltu, tehtävämme on auttaa asiakastamme löytämään oikea tuote. Tietysti tässä vaiheessa vaihtoehdot ratkaisuille ovat hieman vähäisemmät, kun tila itsessään määrittelee jo tilanjakotuotteen käyttöä. Esimerkiksi tilaa ympäröivät rakenteet rajaavat paljon lopullisia ratkaisuvaihtoehtoja. Tuotteen pitää olla aina järkevästi ja kustannustehokkaasti rakennettavissa. Siksi olemassa olevat rakenteet pitää huomioida tarkkaan, esimerkiksi mahdolliset otsarakenteet. Useimmiten tilanjakotuotteilla on myös erilaisia funktioita, jotka pitää ottaa huomioon. Yhden tilan pitää eristää ääntä, toisen toimia erityisesti näkösuojana ja kolmannen huomioida paloturvallisuus tai kaikkea tätä.

 

”Neliöt ovat loppupeleissä aina myös euroja, siksi tilanjakotuotteisiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota jo suunnitteluvaiheessa.”

 

Urakkalaskennassa käy usein niin, että valittu tuote ei ole täysin optimaalinen suunniteltuun paikkaan. Tarjoamme toki tällaisissa tilanteissa aina tuotetta, joka on laskentaan merkitty, mutta myös ratkaisua, joka on meidän mielestämme tilaan sopivampi. Olemmehan tilan luomisen, muotoilun ja jakamisen asiantuntijoita.

 

Kirjoittaja on FP-Tuotteiden toimitusjohtaja Jani Järvenpää. Hän aloitti tehtävässään marraskuun alussa 2017. Aiemmin Järvenpää on työskennellyt muun muassa United Technologies Corporation –yhtiössä vastaten pääasiallisesti Otis Oy:n myynnin johtamisesta.

 

Lue lisää palveluistamme