Ammattilaisille Kotitalouksille
Olet FP-Tuotteiden ammattilaisille suunnatuilla sivuilla. Siirry tästä FP-Kodin sivuille.
?>

Tuomi Logistiikka – yhteisölliset toimitilat

Tuomi Logistiikka teki uusista toimitiloistaan FP-Tuotteiden lasiseinien avulla yhteisölliset ja akustiset

Tuomi Logistiikan uuden toimitilan sisäseinien pinta-alasta merkittävä osa on lasia. Sisällä voi koko ajan aistia ulkotilan läsnäolon. Rakennuksessa valo virtaa kauniisti tilasta toiseen. Valoisuus olikin yksi henkilöstön toiveista, kun heiltä kysyttiin mielipidettä viihtyisästä työpaikasta.  

 


Yläkerran avokonttoritilan lasiseinät tuovat tilaan valoa ja ilmavuutta.

 

– Halusimme lähteä tähän muutosprojektiin työhyvinvointi edellä. Siksi henkilöstömme näkemykset olivat erityisen tärkeitä. Työntekijämme toivoivat myös niin sanottuja hiljaisia työtiloja avokonttorin rinnalle. Nyt remontin valmistuttua kiinteistössä ei olekaan vanhaa oikeastaan muu kuin rakennuksen runko. Tähän on rakennettu henkilöstöämme ja toimintamme tarpeita vastaava tila, kuvailee Tuomi Logistiikka Oy:n tila- ja turvallisuuspäällikkö Juha Nurminen.

 


Juha Nurminen iloitsee uudesta toimitilasta, jonka kantavana ideana on ollut työhyvinvointi.

 

Hyvä akustiikka ja lasin tuoma valoisuus ovat voittamaton pari työtiloissa

Tuomi Logistiikan uudesta toimipaikasta löytyy paljon akustiikkaa parantavia ratkaisuja. Avokonttoriin on tuotu muun muassa peittoäänijärjestelmä, joka soittaa huomaamatonta taustaääntä häivyttäen puheesta häiritsevimmän osuuden pois. Lattiamateriaalit on valittu nimenomaisesti äänenvaimennusominaisuudet huomioiden.  Myös akustisia levyjä on käytetty tiloissa kekseliäästi viihtyisyyttä tuomaan ja ääniä vaimentamaan.

 


Logistiikkakeskuksen toimistonpuoleinen seinä on EI60 palo-osastoitua lasipintaa.

 

– Kyllä akustiikasta on tullut yksi ydinkysymys moderneissa avokonttoreissa. Nykyisin myös lasin käyttö mahdollistuu, vaikka akustiikkaan kiinnitettäisiinkin enemmän huomiota. Käyttämiemme lasiseinien ääneneristävyys on erinomainen.  Nämä kaksi asiaa yhdistämällä, lasi ja akustiikka, saadaan uudenlaisia, moderneja ja yhteisöllisyyttä korostavia työtiloja henkilöstön käyttöön, kuvailee Nurminen.

 

 

” Käyttämiemme lasiseinien ääneneristävyys on erinomainen.”

 

Hiljainen työtila ei tarkoita eristäytymistä muista

Tuomi Logistiikan toimitiloissa on kauniilla tavalla yhdistetty niin lasi, avokonttoritilat, moderni logistiikkakeskus kuin hiljaiset työtilatkin. Kiinteistön ensimmäisessä kerroksessa sijaitsee yksittäisiä, pieniä työhuoneita, joihin työntekijä voi siirtyä tekemään töitä silloin, kun työnteko vaatii erityistä keskittymistä ja omaa rauhaa. Oivallisella lasin käytöllä näihin tiloihin on saatu avaruuden tuntua ja valoisuutta. Huoneen käytävänpuoleinen seinä ja ovi ovat käytännössä kokonaan lasia, jolloin valoa pääsee virtaamaan tilaan sisään. Lasi mahdollistaa katsekontaktin säilymisen ympäröivään maailmaan tilassa työskentelevälle. Työntekijä voi näin tehdä töitä rauhassa, mutta samalla hän voi kokea yhteisöllisyyden tunnetta muihin.  Käytetty lasi on äänilaminoitua, joten se takaa tilaan hyvät akustiset ominaisuudet ja rauhan työnteolle.

 


Työntekijöiden toivomat hiljaiset työtilat ratkaistiin akustisilla lasiseinillä.

 

Myös kiinteistössä sijaitsevan ison logistiikkakeskuksen toimistonpuoleinen seinä on EI60 palo-osastoitua lasipintaa.  Turvallisuusvaatimukset ovat korkeat ja lasiseinä mahdollistaa sen, että vierailijat voivat tutustua varaston toimintaan toimiston puolelta.

–Hyvin suunnitellut ja toimintaa tukevat tilat lisäävät turvallisuutta. Meillä on nyt selkeät kulkuväylät kaikkialla ja lasin tuoma valoisuus lisää myös turvallisuuden tunnetta, jatkaa Nurminen.


Tuomi Logistiikka muutti marraskuussa 2018 uusiin, saneerattuihin toimitiloihinsa Tampereen Lahdesjärvelle. Kiinteistössä tehtiin mittava remontti ennen muuttoa, sillä rakennuksessa aiemmin olleet avokonttoritilat olivat epäkäytännölliset eikä esimerkiksi akustiikkaa oltu huomioitu tiloissa aiemmin lainkaan. Nyt toimitiloissa työskentelee Tuomi Logistiikan koko henkilöstö eli 140 henkeä. Tilojen saneerauksesta vastasi Visura Oy ja sisustusarkkitehtina toimi Arkkitehdit Kontukoski Oy. FP-Tuotteet toimitti hankkeeseen E160 osastoivia palolasiseinää yhteensä 100 m2 ja FG-järjestelmälasiseinää 250 m2. Äänieristysluokat ovat pääosin Rw 39 dB.

 

FP-Tuotteiden Showroomissa ratkaistiin lasiseinien haasteet

Tuomi Logistiikan rakennusprojektissa pääurakoitsijana toimi Visura Oy, joka vastasi myös kaikista kohteen lasiseinä- ja -ovi hankinnoista. Lasia hankkeessa käytettiinkin paljon.
–FP-Tuotteet tarjosi meidän ja arkkitehdin käyttöön Showroominsa. Siellä arkkitehti näki konkreettisesti, millaisia ovivaihtoehtoja ja lasitusratkaisuja on olemassa. Lisäksi FP-Tuotteen henkilöstö oli paikan päällä koko ajan, jolloin saimme vastaukset tuotteita koskeviin kysymyksiimme välittömästi. Pystyimme myös testaamaan erilaisten ratkaisuvaihtoehtojen käytettävyyttä. Saimmekin tehtyä lasiseiniin ja -oviin liittyvät päätökset heti Showroomissa. FP-Tuotteiden backoffice selvitti sitten mitoituksen haasteet ja teki tuotekehitystä, kuvailee Visuran hankinta- ja laskentapäällikkö Teemu Sorri.

” Showroomissa arkkitehti näki heti, millaisia ovivaihtoehtoja ja lasitusratkaisuja on olemassa. Saimme päätöksiä heti.”

Lähtökohdiltaan vaativasta hankkeesta rakentui Visuran käsissä upea lopputulos

Sorri kuvaa hanketta lähtökohdiltaan haastavaksi ja aikataulullisesti tiukaksi. Vanhan hallirakennuksen sisään rakennettiin yläkerran toimistotilat. Hanke luovutettiin Tuomi Logistiikalle kahdessa vaiheessa. Laajennettu varasto-osa ensimmäisessä ja toimistosiipi toisessa vaiheessa. Esimerkiksi toimistotilaa rakennettiin lisää yhteensä yli 1000 neliötä.
– Hankkeen puhtausvaatimukset olivat kovat. Käytimme toisessa rakennusvaiheessa alipaineistusta, jotta Tuomi Logistiikan toiminnan kannalta elintärkeä puhtausvaatimus toteutui. Kyllä meillä työmaamestarit ja työntekijät katsovat ylpeänä lopputulosta, tämä on hieno kohde, kuvailee Sorri lopuksi.

 

Lue lisää Deko-lasiseinistä: https://fp-tuotteet.fi/tuotteet/lasiseinat/